vati
ruostutettu teräs
ruostumaton teräs

Pieniä esineitä ja ajatuksia leijailee ympäri työpöytiä ja luonnoslehtiöitä. Monet vain jatkavat leijumistaan, toisia saa harotuksi ilmasta alas ja vangittua vasaran ja alasimen väliin. Kynttilänjalkoja, ovenkahvoja, työkaluja… ties mitä. Tarpeeseen tehtyjä tai tekemisen ilosta puserrettuja, pieniä veistoksia ja vähän isompiakin. Toistan itselleni yhä uudelleen ja uudelleen, ettei tällä kaikella ole mitään tekemistä taiteen kanssa – kauniita muotoja ja mukavia kaaria, joita oikeaan osuneet iskut jättävät jälkeensä.

Kuinka houkuttelevasti teräs saattaakin muovautua, kun puolivahingossa käyttää väärää tekniikkaa oikeassa paikassa. Jos se välillä vastustaakin loputtomasti niin joskus se antautuu kuin armostaan ja viettelee jatkamaan. Miksi välillä tuntien työ ja vasaraa säästämätön vaivannäkö tuottaa tasapainottomia möhkäleitä. Miksi taas joskus yksi lyönti oikeassa paikassa avaa pajan oven ja päästää auringon sisään. Sovitaanko että taitokin on taidetta? Teräs vie mukanaan. Sen pitää olla isompaa ja hehkuvampaa, koneiden pitää ryskää, ahjojen loimottaa ja kipinöiden sinkoilla.