hautaristi ruostutettu teräs

Joskus ovesta astuu sisään asiakas, jonka elämässä aika on pysähtynyt, pystyttänyt merkkipaalun elämä ennen tätä ja tästä eteenpäin. Kuolema, kutsumaton vieras, joka välillä ojentaa kylmän kätensä ja vie mukanaan odottamatta ne, joista emme vielä haluaisi luopua. Joskus tullen kuin kaivattu ystävä, kuiskaten lohduttavia sanoja korvaamme kietoo viittaansa ja saattaa meidät pois tästä elämästä. Aina kuitenkin jättäen jälkeensä surun, jonka aika armeliaasti muuttaa muistoiksi.

Hautamuistomerkkejä tehdessäni ryhdyin kysymään miksi, kun useana vuotena peräkkäin luokseni tuli vain vanhempia, joilta oli kuollut lapsi. Kysymys ympäröi koko heidän olemuksensa ja vastauksen omaani sain, kun hetken saatoin kokea, kuinka omalla työlläni pystyin osaltani auttamaan heitä tästä eteenpäin. Surusta rakennetaan kuva, konkreettinen merkki, joka kertoo, että aika pysähtyi vain sillä kohtaa.