Tuli kuumentaa teräksen, mutta se saa myös takojan hehkumaan. Jossain vaiheessa minulle kävi niin, että työnsin teräksen mukana myös itseni ahjon hehkuvaan hiillokseen. En tiedä milloin se tapahtui, sillä nuori mieli palaa samalla voimalla kuin tuli ahjossa, mutta nyt huomaan niin käyneen. Työkappaleen molemmissa päissä palaa tuli, jota on opittava hallitsemaan niin, ettei se yksin määrää työn kulkua, mutta silti palaa suurimmalla tarvittavalla liekillä. Samalla kun olen oppinut kuumentamaan terästä oikein ja maltillisesti on omaankin paloon tullut tasaisempi, rakenteita rikkomattomampi vire.

Tuli ei polta tuttuansa, Heimoansa herjaele.

Yli kahteenkymmeneen vuoteen mahtuu paljon. Alussa useimmin itselle esitetty kysymys oli – miten teen. Vähitellen se on muuttunut kysymykseksi – miksi teen. Kysymykseen miten ei sisältynyt pelkästään teknisen osaamisen ongelmaa vaan vaatimus puhtaan ja oikean sepäntyön vaalimisesta. Äärimmäistä käsityöfundamentalismia. Oli vain kaksi tapaa, oikea ja väärä. Ei tarvinnut kysyä miksi. Ei ollut vaihtoehtoja, vaikkeivät ajatukset edes toteutuneet käytännössä. Mitä enemmän on oppinut ja vähemmän joutuu kysymään miten – sitä useammin on pitänyt alkaa kysyä miksi.